Suihkosella on yli 30 lehtiartikkelia kansainvälisissä tieteellisissä julkaisuissa. Myös BBC ja New York Times ovat kertoneet hänen tutkimustyöstään. Keväällä 2012 hän oli seitsemän viikon kestoisella tutkijavierailulla Nagoyanin yliopistossa Japanissa. Syksyllä 2012 hän on lähdössä vuoden tutkijavierailulle University of California Santa Barbaraan.
Suihkonen on toiminut aktiivisesti suomalaisten yritysten kanssa LED-tekniikan alalla erilaisissa asiantuntijarooleissa. Suihkonen on myös aktiivisesti kertonut tutkimuksestaan laajalle yleisölle muun muassa radio- ja TV-haastatteluissa ja puhujavieraana Heurekassa ja Helsingin Design Forumissa.
Suihkonen työskentelee tutkijana optoelektroniikan tutkimusryhmässä Mikro- ja nanotekniikan laitoksella. Hän toimii tällä hetkellä kahdessa Suomen Akatemian rahoittamassa projektissa vastuullisena johtajana. Hänen väitöskirjansa käsitteli LED-rakenteiden valoa tuottavien kerrosten valmistusta ja fysiikkaa.
Tekniikan edistämissäätiön (TES) vuoden 2012 palkintojen ja apurahojen jakotilaisuus järjestettiin 6.6.2012 Finlandia-talolla Helsingissä. Tekniikan edistämissäätiö myönsi tänä vuonna apurahoja yli 80 teknisen alan jatko-opiskelijalle, tutkijalle ja opiskelijalle. Apurahojen yhteismäärä on yli 700 000 euroa.
Säätiön linjauksen mukaan Nuoren tutkijan palkinto voidaan myöntää tekniikan alan nuorelle tutkijalle, joka on saavuttanut tutkimustyössään merkittäviä tieteellisiä tuloksia ja/tai luonut merkittäviä teknologisia tai teknistaloudellisia innovaatioita. Tänä vuonna säätiö on apurahojen jaossa korostanut erityisesti tutkimuksen mahdollisuutta synnyttää uusia teknillistieteellisiä innovaatioita ja edistää elinkeinoelämän kilpailukykyä.