Uudet mittausmenetelmät tunnistavat sisäilman haitta-aineet ennen niiden...
Sisäilmaongelmien selvittäminen on salapoliisityötä, jossa tarvitaan hyviä instrumentteja ongelmien syiden ja lähteiden selvittämiseen. Uudet kehitteillä olevat mittausmenetelmät auttavat piilossa...
View ArticleNäppäimen painaminen on luultua haastavampaa – uusi tekniikka voi parantaa...
Painallusten rytmittäminen tehostuu jopa 94 prosenttia, kun näppäin aktivoituu ensikosketuksen sijaan vasta, kun tuntoaistimus on vahvimmillaan. Puhelimen tai tietokoneen näppäimistön käyttö on niin...
View ArticleAalto-yliopiston toiminta kehittyi suotuisasti vuonna 2017
Innovaatioekosysteemi sai laajaa kansainvälistä tunnustusta. Aalto-yliopisto jatkoi vuonna 2017 tutkimusprofiilinsa uudistamista. Eniten viittauksia saavien, vertaisarvioitujen top 10% -julkaisujen...
View ArticleSeremoniaviikko huipentuu tekniikan alan tohtoripromootioon kesäkuussa
Aalto-yliopiston seremoniaviikon aikana juhlitaan kaikkia yliopistosta valmistuneita. "Jälleen kerran on aihetta juhlaan myös siksi, että tänä vuonna tulee kuluneeksi 110 vuotta siitä, kun...
View ArticleAalto-yliopisto nousi sijalle 30 SCM Journal List 2018 rankingissa
Aalto-yliopisto sijoittui maailman 30. parhaaksi yliopistoksi operaatioiden johtamisen ja toimitusketjun hallinnan tutkimuksessa tuoreessa SCM Journal List rankingissa. Tuotantotalouden avainalueiden...
View ArticleTutkijat suunnittelemassa paikallisrahaa Helsinkiin
Tutkija Maria Joutsenvirta ja professori Pekka Nikander haluavat valjastaa digitaalisen valuutan hyvinvoinnin välineeksi. Helsingissä kehitetään uutta paikallisrahaa, joka toimisi lohkoketjuteknologiaa...
View ArticleAalto-yliopisto allekirjoitti kestävän kehityksen tavoitteiden sitoumuksen
Allekirjoituksella Aalto sitoutuu ensimmäisenä yliopistona Suomessa edistämään YK:n kestävän kehityksen tavoitteita toiminnassaan. Aalto on allekirjoittanut yliopistojen kansainvälisen kestävän...
View ArticleTekoäly yksilöi käyttöliittymiä – helpottaa vapinaa sairastavien, ikäihmisten...
Käyttöliittymän optimointi voi helpottaa erityisryhmien puhelimen käyttöä ilman kalliita erikoislaitteita. Testikäyttäjä kokeilee käyttöliittymän prototyyppiä. Kuva: Kochin teknillinen yliopisto Suurin...
View ArticleAalto-yliopiston hakijamäärä nousi
Kauppatieteiden alan ensisijaisten hakijoiden määrä kasvoi 14 % ja tekniikan ala houkutteli yli 12 % enemmän ensisijaisia hakijoita edellisvuoteen verrattuna. Keskiviikkona päättyneessä korkeakoulujen...
View ArticleGary Marquis jatkaa Insinööritieteiden korkeakoulun dekaanina
Dekaanin toimikausi on viisi vuotta ja alkaa 1.7.2018. Professori, TkT Gary Marquis (s. 1957) on nimitetty Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulun dekaaniksi viisivuotiselle jatkokaudelle...
View ArticleTähtitieteilijät loivat maapalloa suuremman teleskoopin – mustan aukon...
Maata kiertävän radioteleskoopin havainnot ovat resoluutioltaan tarkimpia tähtitieteen historiassa; aivan kuin Kuusta voitaisiin katsella Maan pinnalla olevaa biljardipalloa. Vasemmalla havainnekuva...
View ArticleLainaa tutkijaa tunniksi – joukko eturivin digitietäjiä tarjoaa ilmaista...
Kiinnostavatko 5G, lohkoketjut, joukkoistaminen tai vaikka digitaalinen etiikka? Kysy tutkijalta -viikolla kenellä tahansa on mahdollisuus juttutuokioon asiantuntijoiden kanssa. Tutkimustiedon...
View ArticleJättiaineisto paljasti, mikä erottaa nopeat ja hitaat kirjoittajat toisistaan
168 000 koehenkilöä testasi kirjoitusvauhtinsa tutkijoiden kehittämällä verkkotestillä. Nopeimpia näppäilijöitä yhdisti mm. pianon soittamista muistuttava painallustekniikka. Vaaka-akseli kuvaa...
View ArticleKuka inspiroi ja tukee oppimista? Ehdota laadukkaan opetuksen palkinnon saajaa!
Haluamme tunnistaa ja tunnustaa hyviä tekoja ja palkita tekijöitä. Sähkötekniikan korkeakoulun tavoitteena on tukea opiskelijoiden oppimista mahdollisimman hyvin. Oletko sinä kohdannut jonkun, joka on...
View ArticleMaisteriopintoihin hyväksyttiin 1 116 hakijaa
Hakijoiden määrä nousi hieman edellisvuotisesta. Aalto-yliopiston maisteriohjelmien hakuaika päättyi 24. tammikuuta ja valinnan tulokset on julkaistu 6.4.2018. Hakijoita kauppatieteiden, taiteiden ja...
View ArticleUudenlaisten aurinkokennojen elinikä voidaan jopa kymmenkertaistaa...
Uudenlaiset aurinkokennot menettävät tehoaan, koska niiden ikääntyessä elektrolyytti vaalenee, ja sähköiset varaukset eivät liiku kennossa enää kunnolla. Armi Tiihonen väitteli Aalto-yliopistolla...
View ArticleHAMK ja Aalto-yliopisto strategiseen yhteistyöhön
Yhteistyötä tehdään pedagogiikan, opintojen ja innovaatiotoiminnan alueilla. Hämeen ammattikorkeakoulu (HAMK) ja Aalto-yliopisto ovat solmineet strategisen yhteistyösopimuksen. Sopimus sisältää kolme...
View ArticleOngelmanratkaisutaitoja ja ihmisenä kasvamista – tekniikan opinnot antoivat...
”Työelämässä tulee väistämättä vastaan tilanteita, joissa täytyy opetella kokonaan uusia taitoja. Tällöin jostain opinnoissa opitusta voi olla yllättävää hyötyä.” Kiinnostus matematiikkaa ja...
View Article"Suomi on mahtava paikka perustaa yritys"
Aaltoes:n puheenjohtaja Tiina Nyman näkee yrittäjyyden korvaamattomana oppimismahdollisuutena. Tiina Nyman oli ensimmäisen vuoden kauppatieteiden opiskelija, kun hän ensi kerran saapui Startup Saunalle...
View ArticleNuoret etsimään ratkaisuja parempaan tulevaisuuteen
Millennium Youth Prize on uusi teknologiakilpailu 14–18-vuotiaille nuorille. Aalto-yliopisto ja Tekniikan Akatemia TAF järjestävät ensimmäistä kertaa teknologiakilpailun 14–18-vuotiaille nuorille....
View Article