Quantcast
Channel: Uutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 949

Aallossa promovoitiin uusia tohtoreita

$
0
0
Aalto-yliopiston tekniikan korkeakoulujen yhteistä tohtoripromootiota vietettiin juhlavissa tunnelmissa perjantaina 7.10.

Tekniikan korkeakoulujen promootioilla on pitkät perinteet. Tämän kertainen juhla oli järjestyksessään 24. tohtoripromootio.

Tekniikan korkeakoulujen tohtoripromootio 7.10.2016

Tänä vuonna promovoitiin yhteensä 439 uutta tohtoria. Promootio pidettiin perinteisesti Otaniemen Aalto-salissa.

Dekaani Jouko Lampinen

Promootion järjestelystä vastasi Perustieteiden korkeakoulu, jonka dekaani, Jouko Lampinen, muistutti puheessaan promootion olevan yliopiston arvokkain akateeminen juhla, jossa valmistuneet tohtorit vihitään akateemisen tiedeyhteisön täysivaltaisiksi jäseniksi.

Promovendien promovoinnin lisäksi tilaisuudessa myönnettiin yksitoista kunniatohtorin arvoa merkittäville tieteen, tekniikan ja yhteiskunnan vaikuttajalle.

Kunniatohtori Ilkka Kivimäki

DI Ilkka Kivimäen rooli yrittäjyyden vahvempaan näkyvyyteen Suomessa on ollut merkittävää. Hän on ollut mm. perustamassa Startup-säätiötä ja Slush-tapahtumaa, sekä toiminut niiden hallitusten puheenjohtajana.

www_matti_lievonen.jpg

Vuorineuvos Matti Lievonen on menestyksekkäästi toteuttanut puhtaiden liikennepolttoaineiden kehitystyötä sekä edistänyt kansallisesti merkittävää biotalouden strategiaa uusiutuvien liikennepolttoaineiden kehittämisessä yhdessä Aalto-yliopiston professoreiden kanssa.

Kunniatohtori Pei Gang

Professori Pei Gang on toiminut vuodesta 2007 alkaen Tongji-yliopiston rehtorina ja ollut aktiivisesti rakentamassa kumppanuutta Aallon ja Tongjin välille. Yhteistyöstä on syntynyt mm. Shanghai International College of Design and Innovation.

Edellisten lisäksi tekniikan kunniatohtorit vuonna 2016 ovat professori Pedro Echenique, professori Nader Engheta, akateemikko Riitta Hari, professori Akira Isogai, emeritusprofessori Yukitaka Murakami, insinööriprikaatikenraali Kari Renko, professori Magdalena Salazar Palma ja professori Mirja Salkinoja-Salonen. Lue lisää Aallon kunniatohtoreista (promootio.aalto.fi)

Promootioakti09.jpg

Kuvassa kunniatohtori Pei Gang, Aallon provosti Ilkka Niemelä, kunniatohtori Kari Renko (Lue lisää Kari Renkosta: Lisää käyttöikää lentokoneille promootio.aalto.fi) sekä vararehtori Hannu Seristö.

Rehtori Tuula Teeri

Iltajuhlassa pitämässään puheessa Aalto-yliopiston rehtori Tuula Teeri muistutti, että yliopistosta valmistuu korkean tason osaajia tunnistamaan ja ratkaisemaan yhteiskunnan suuria haasteita sekä rakentamaan kestävälle kehitykselle perustuvaa tulevaisuutta tieteeseen pohjautuen.

Promootioakti17.jpg

Riemutohtori, professori emeritus Matti Ranta muisteli puheenvuorossaan omaa väitöskirjaprosessiaan 1960-luvulla.  Riemutohtorin arvonimen (doctor jubilaris) voi saada henkilö, joka on valmistunut tohtoriksi on kulunut 50 vuotta. (Lue lisää Matti Rannasta: Monen toimen mies promootio.aalto.fi)

Vuoden 2016 riemutohtoreita ovat Eero Byckling (TkT 1962), Carl Enebäck (TD 1964), Jussi Hyyppä (TkT 1966), Teuvo Kohonen (TkT 1962), Kalle-Heikki Korhonen (TkT 1962), Veikko Leivo (TkT 1962), Markku Mannerkoski (TkT 1964), Yrjö Mälkki (TkT 1965), Juhani Oksman (TkT 1963), Matti Ranta (TkT 1966), Jussi Rastas (TkT 1966) ja Eino Tunkelo (TkT 1966). 

Promootioakti23.jpg

Promootiopäivän iltajuhla oli Tapahtumakeskus Telakalla.Vanhoja tansseja oli tanssimassa ennätysmäärä juhlijoita, sillä poloneesin tanssikuvioihin osallistui yli 200 tanssijaa.

Kuvat: Adolfo Vera; Jouko Lampisen kuva: Aalto-yliopisto / Mikko Raskinen


Viewing all articles
Browse latest Browse all 949

Trending Articles