Quantcast
Channel: Uutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 949

Energiatehokkain lamppu on ekologisin

$
0
0
Millä valonlähteen elinkaaren vaiheella on eniten merkitystä ympäristön kannalta? Aiheuttaako esimerkiksi lampun valmistus enemmän haittaa ympäristölle kuin lampun käyttö kotona? Näitä kysymyksiä diplomi-insinööri Leena Tähkämö selvitti Aalto-yliopistossa tarkistettavassa väitöskirjassaan. Kävi ilmi, että suurin osa valonlähteen ympäristövaikutuksista aiheutuu käytön aikaisesta energiankulutuksesta.

Sen vuoksi energiatehokkain valonlähde on ympäristön kannalta paras vaihtoehto. Mitä enemmän lamppu tai valaisin tuottaa valoa suhteessa kuluttamaansa energiaan, sitä energiatehokkaampi se on.

EU-direktiivin vuoksi hehkulamput ovat poistuneet markkinoilla ja sama tulee tapahtumaan ulkovalaistuksessa käytettäville elohopealampuille. Valaistuksesta on kuitenkin monia mielipiteitä ja muutokset valaistusalalla herättävät helposti närää.

Tarkastelussa valonlähteiden koko elinkaari

Leena Tähkämön mukaan hehku- ja elohopealamppujen poistuminen markkinoilta on ympäristösyistä perusteltua, mutta moni on epäillyt esimerkiksi niitä korvaavien ledien ekologisuutta. Niinpä hän tarkasteli väitöskirjassaan valonlähteiden koko elinkaarta ja laski ympäristövaikutuksia elinkaaren eri vaiheissa.

Valonlähteen elinkaareen kuuluu paitsi sen käyttö ja valmistus, myös esimerkiksi raaka-aineiden hankinta ja kuljetus, valmiin tuotteen jakelu sekä kierrätys. Väitöskirja esittelee neljä tapaustutkimusta eri valaistussovelluksien ja valonlähteiden elinkaaresta.

Tähkämö laski sekä sisä- että ulkovalaistuksessa käytettävien valonlähteiden ympäristövaikutuksia.  Elinkaariarvioinneissa oli mukana eri valonlähteitä, kuten hehkulamppu, energiansäästölamppu, ledilamppu ja loistelamppuvalaisin.

̶ Kaikilla elinkaaren vaiheilla on merkitystä, mutta paljon vähemmän kuin valonlähteen käytönaikaisella energiankulutuksella.

Valaistuksella on suuri merkitys ympäristölle

Valaistus kuuluu olennaisena osana ihmisten elämään, mutta maailman sähköenergiasta se kuluttaa arviolta viidenneksen.

̶ Kyse ei ole mistään nappikaupasta. On perusteltua vaihtaa valonlähteet energiatehokkaampiin vaihtoehtoihin.

Usein energiatehokkain valonlähde on Tähkämön mukaan led, mutta aina näin ei kuitenkaan ole.

̶ Kokonaisuuden kannalta kaikkein ympäristöystävällisin vaihtoehto on valaisin tai lamppu, joka kuluttaa muihin verrattuna vähiten energiaa suhteessa tuotettuun valovirtaan.

Väitöstilaisuus

Leena Tähkämön väitöskirja tarkistetaan Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakoulussa 13.9. 2013 kello 12, Sali S1, Otakaari 5, Espoo.

Väitöskirja on valvottu sekä Aalto-yliopistossa että Toulousen yliopistossa.

Väitöskirja verkossa: http://lib.tkk.fi/Diss/2013/isbn9789526052502/isbn9789526052502.pdf

Lisätietoa:

Leena Tähkämö
p. 050 316 0993
leena.tahkamo@aalto.fi


Viewing all articles
Browse latest Browse all 949

Trending Articles